Case: Amiedu – VAIKUTTAVIA KOHTAAMISIA

Vaikuttavia kohtaamisia

”Amiedu ja Trainers’ House aloittivat yhteistyön uusasiakashankinnan parissa keväällä 2014. Rakentaessamme myyntiohjelmaamme, päämäärämme oli tavoittaa satoja päättäjiä pk- ja suuryrityksistä. Amiedun oma noin 20 hengen myyntitiimi ei enää pystynyt vastaamaan kasvavaan uusasiakashankinnan tarpeeseen. Oman ajan ja työn fokusointi on tärkeää, eikä kaikkea kannata tehdä itse. Jotkut asiat vain kannattaa jättää ammattilaisille”, Amiedun palvelujohtaja Nuutti Manninen kertoo.

Tärkeintä on vaikuttavuus

”Yhteistyömme on tavoitteellista, mittaamme tapaamisten määriä ja syntyviä kauppoja. Trainers’ Houselta tulee viikoittain raportti, johon kiteytyy keitä on tavoiteltu, kenen kanssa on saatu tapaaminen, kenen kanssa ei ja miksi”, Manninen kertoo. ”Sisäisesti yhteistyö on saanut hyvää palautetta. Toiminta on ollut hyvin jämäkkää, suunnitelmallista ja asiakaslähtöistä.”

Erikoistumalla kumppanin kanssa saadaan resurssit kohdistettua oikein. Yhteistyön suunnittelu myyntispiikkien ja seurannan osalta on ollut täysin moitteetonta. Asiakaspalaute on ollut hyvää, sillä soittajamme argumentoivat hyvin.”

”Trainers’ Housen soittotiimi on oppinut tuntemaan Amiedun hyvin ja tapaamme tiimin kanssa säännöllisesti. Heidän on helppoa puhua amiedulaisena. Ammattitaitoinen soittaja osaa herättää tavoiteltavan päättäjän mielenkiinnon ja siten asiakkaalle arvoa tuottava tapaaminen järjestyy todennäköisemmin.”