Case: CINIA – “Tarvitsimme tilaisuuden, joka yhdistää meitä”

TÄRKEÄT ASIAT PUHEENAIHEKSI

Cinian perinteinen henkilökunnan kick off päätettiin edellisvuosista poiketen järjestää verkossa. Tilalle ei kuitenkaan haluttu huonompaa korvaavaa tilaisuutta, vaan jotain uutta ja erilaista.

Meillä on ollut tapana järjestää vuosittain kick off -tilaisuus, jossa kaikki Cinialaiset kokoontuvat saman katon alle. Nyt tietenkin koronan takia tilaisuuden perinteinen järjestäminen ei ollut mahdollista. Alkusyksystä pohdimme, voisimmeko järjestää kick offin virtuaalisesti?

Tuolloin ajattelimme, että virtuaalinen tapahtuma ei tule korvaamaan perinteistä kick offia. Järjestimme kuitenkin loppuvuodesta virtuaaliset pikkujoulut, ja positiivinen kokemus sai meidät tajuamaan, että kysyntää tälläiselle on.

Henkilöstöllä on tarvetta sosiaaliselle yhdessäololle työprojektien ulkopuolella, jotta ihmiset pääsevät ajattelemaan muutakin kuin viikoittaista työtä. Arki on täynnä Teamsia – halusimme toteuttaa tilaisuuden hyvin tuotettuna ja ammattimaisesti. Halusimme, että tilaisuus antaa enemmän kuin ottaa, ja että osallistujille tulisi wau-reaktio”, Cinian henkilöstö- ja viestintäjohtaja Henri Kronlund kertoo.

Cinia päätyi Trainers’ Housen Mojo Studio -toteutukseen, jossa yhdistyi strategisen päämäärän ymmärrys, korkea tekninen laatu ja tärkeiden asioiden saattaminen TV-viihteen muotoon.

”Pohdimme myös muita muita vaihtoehtoja, mutta halusimme varmistaa ammattimaisesti tuotetun tilaisuuden. Meidät vakuutti Trainers’ Housen referenssit – jos tämä on lopputulos, niin yksi tuollainen meille kiitos!, Kronlund nauraa.

Strategiset asiat kiinnostavaan muotoon

Cinia järjesti TV-tasoisen kick off -lähetyksen Trainers’ Housen Mojo Studiosta. Tilaisuuden tarkoituksena oli viestiä tärkeistä asioista henkilökunnalle kiinnostavalla ja viihteellisellä tavalla.

”Olemme kasvaneet viimevuosina sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Tarvitsimme tilaisuuden, joka yhdistää meitä. Meille on tullut 150 uutta Cinialaiaista edellisen kick offin jälkeen ja olemme yhtä Ciniaa, vaikka olemme etänä ja seitsemällä eri paikkakunnilla. Kaikkien kanssa on vaikea järjestää yhteistä tilaisuutta ja vuosittainen kick off on ollut juuri se.

Kick offin tavoitteena oli rakentaa yhtä Ciniaa ja saada 300 innostuneempaa ja sitoutuneempaa cinialaista, jotka ajattelevat, että olempa aika mageessa firmassa töissä”, Kronlund jatkaa.

Strategisen tärkeät asiat puettiin kiinnostavaan muotoon, jolloin ne tarttuivat paremmin ja synnyttivät toivotun reaktion.

Keräsimme osallistujilta palautetta ja saatu palaute oli pääosin todella positiivista. Saimme hyvännäköisen tapahtuman, joka ylitti osallistujien odotukset. Trainers’ Housen näkemyksellisyys ja apu oli tarpeen.

Tavoitteena oli 300 iloisempaa ja sitoutuneempaa Cinialaista. Olen tyytyväinen siihen, miten tilaisuus meni ja pääsimme asetettuihin tavoitteisiin. Suosittelisin Trainers’ Housea myös muille”, Kronlund päättää.