Case: Nordec – Kulttuuriauditointi tukemassa fuusiota

KUN KILPAILIJAT LYÖDÄÄN YHTEEN

Kun kaksi yritystä fuusioituu, on syytä keskittyä yhteisen kulttuurin luomiseen. Erityisesti, kun kyseessä on kaksi aiemmin keskenään kilpailutta yritystä.

Metalliteollisuudessa operoiva Nordec syntyi vuonna 2020 yritysostossa, jossa Normek ja Ruukki Building Systems yhdistyivät. Kyseiset yritykset olivat ennen fuusiota toistensa kilpailijoita. Fuusion myötä muodostuneessa Nordecissa onneksi ymmärrettiin, että kulttuuri syö strategian aamupalaksi (oli se klisee tai ei).

Strategia on vahvuuksien johtamista. Jotta vahvuuksia voidaan johtaa, tulee ensin tietää, mitä ne ovat. Myös uudelle Nordecille tärkeää oli ymmärtää, mitkä ovat kahden yhdistyvän yrityksen vahvuudet.

”Toisessa yrityksessä oli vahvat prosessit, toinen oli ketterämpi ja tehtävänkuvat olivat laajempia. Vaikka ihmiset suhtautuivat fuusioon avoimin mielin, totta kai syvemmällä tasolla ihmiset pohtivat, miten nämä kaksi erilaista yritystä ja kulttuuria yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla”, Nordecin HR- ja viestintäjohtaja Taina Hasselblad kertoo.

Kulttuuriauditointi

Trainers’ House tuki Nordecia fuusiossa toteuttamalla kulttuuriauditoinnin, jonka tarkoituksena oli selvittää kahden eri yrityskulttuurin nykytila. Trainers’ Housen tiimi haastatteli laajan otoksen molempien yritysten ihmisiä useilla eri organisaation tasoilla. Tiimi vieraili tehtailla ja haastatteli sekä yksittäisiä ihmisiä että ryhmiä. Trainers’ House toimitti Nordecille kuvan kulttuurin nykytilasta sekä kulttuuri-integraation suositukset, jotta yhdistymisestä saataisiin synergiahyötyjä.

”Kulttuuriauditoinnin myötä saimme tietää, mitkä olivat yritysten vahvuudet. Toimimme alalla, jossa yrityskulttuurista ei paljoa keskustella, joten haastatteluissa ihmiset pääsivät myös avaamaan tunnekokemuksiaan”, Hasselblad avaa.

HENKILÖSTÖN SITOUTUMINEN KASVANUT

Kulttuuriauditointi antoi Nordecille selkeän tilannekuvan, jonka pohjalta yhteistä kulttuuria ryhdyttiin johtamaan.

”Vielä on matkaa jäljellä, mutta olisimme merkittävällä takamatkalla ilman kulttuuriauditointia – varsinkin kun aloitimme prosessin korona-aikana, jolloin emme päässeet edes tapaamaan toisiamme kasvotusten.

Edellisen henkilöstötutkimuksemme mukaan sitoutumisindeksi on noussut 4 pykälää, mikä on merkittävä harppaus. Jos katsotaan liiketoimintaamme, olemme kasvattaneet sekä liikevaihtoamme että liiketulostamme merkittävästi. Olemme onnistuneet hyvin yhteisen tiimin ja kulttuurin luomisessa , Hasselblad päättää.

Tiedättekö te, mitkä ovat yrityskulttuurinne vahvuudet?