Case: Prove – Konkurssin kynnykseltä korkeuksiin

Ovi sulkeutui äänekkäästi. ”Joudumme irtisanomaan sopimuksen”, luki sähköpostin otsikossa.

Firma oli kriisissä. Pörssikriisin peräaallossa Prove oli tilanteessa, jossa yhtä ihmistä lukuun ottamatta kenelläkään ei ollut laskutettavaa työtä. Asiakas- ja sopimuskanta olivat sulaneet.

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja teki sen, mihin moni ei pystyisi. Hän halusi antaa yhtiölle mahdollisuuden uudistua ja siirtyi sivuun.

”Olimme niin sanotusti kusessa. Näin insinööristä tuli toimari ihan vahingossa”, Proven toimitusjohtaja Antti Niittyviita naurahtaa.

Niittyviita aloitti täysin uuden matkan ja päätti tehdä kaikkensa, jotta yritys selviytyisi.

”Yrittäjän poikana ajattelin, että jos bisnes pitää pelastaa, täytyy tehdä kaksi asiaa. Ensin jaetaan lomautuslappu ystäville ja sitten otetaan puhelin käteen. Kylmäsoittaminen ei ollut helppoa. Puhelut päättyivät hyvin nopeasti. Kylmin, tärisevin käsin soitin 47 puhelua, ennen kuin löytyi ensimmäinen ihminen, joka suostui juttelemaan. Hänelle palvelumme oli ajankohtainen. Menin tapaamaan häntä ja siitä sovittiin kaupat”, Niittyviita muistelee.

Insinööri otti Excelin esiin ja totesi, että tätä menoa työn löytäminen 11:lle kaverille edellyttää 517 puhelua.

”Siinä oli pakko soittaa pää jäässä! Onneksi vasta jälkikäteen selvisi, että yritys oli 2 viikon päässä konkurssista. En ollut silloin osannut vielä laskea asiaa, mutta tase oli kuin tuhannen kilon kahvakuula. Sellaisen kanssa on vaikeaa pysyä pinnalla”, Niittyviita kertoo.

KICK OFF UUDELLE PROVELLE

Kun valtakunnan suurin alihankintaketju mureni vuonna 2012, Prove oli onneksi päässyt jo liikkeelle. Niittyviita oivalsi, ettei organisaatiolla yksinkertaisesti ollut aikaa kontaktoida kaikkia, jotka haluttiin asiakkaaksi. Uusasiakashankinnan kumppaneidenkaan tulokset eivät olleet rohkaisevia.

”Lopulta suositusten kautta päädyin tapaamaan Trainers’ Housea. Heidän usko omaan tuotteeseen tarttui minuunkin. Päätimme kokeilla ja antaa tulosten puhua puolestaan. Trainers’ House kuljetti oman myyntiprosessinsa upeasti. Olenkin häikäilemättömästi pöllinyt heidän parhaat kikat omaan käyttöömme. Voin kertoa, että toimii!”, Niittyviita paljastaa.

Uusasiakashankinnan kokeiluun liitettiin mukaan myös myyntitiimin valmennus. Samaan aikaan kun tiimi sai uusia työkaluja työhönsä, yhteydenotot hoidettiin heidän puolestaan. Trainers’ House täytti myyntitiimin kalenterit.

”Kulunut vuosikymmen oli raju henkilökohtaisestikin. Ensimmäiset 5 vuotta olivat kivikkoisia ja kahden pienen lapsen isänä kävin hyvin lähellä loppuun palamista. Voin huonosti henkisesti ja fyysisesti. Mieleni maisema heijastui liiketoimintaan joka taas heijastui takaisin. Syöksykierre oli valmis. Jos minusta olisi ollut kiinni, niin Provea tuskin enää olisi. Uskomaton tiimini ja yhteistyö Trainers’ Housen kanssa ovat syy siihen, miksi tätä tarinaa saan yhä kertoa”, Niittyviita avaa.

”MIHIN IKINÄ RYHDYT, SUSTA EI OLE SIIHEN YKSIN”

Vuonna 2014 alkoi Niittyviidan henkilökohtainen eheytyminen johtajille osoitetun henkilökohtaisen valmennusohjelman orientaatiossa.

”Muistan istuneeni eturivissä. Jari katsoi minua ja totesi, ”mihin ikinä ryhdyt, susta ei ole siihen yksin, Antti!”. Loukkaannuin. Olinhan omavoimainen yrittäjätyyppi, joka kuvitteli saavansa kaiken hoidettua yksin. Lause kuitenkin kypsyi loitsuksi mieleni maaperässä. Kuukautta myöhemmin hankin yritykselle assistenttipalvelun ja siitä alkoi uusi alku. Tämän jälkeen olen oppinut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan. Pyytäminenhän ei välttämättä ole vaikeaa, vastaanottaminen on. Valmennuksen orientaatiosta lähtiessä tuntui, kuin olisin herännyt unesta, maailmaan oli tullut värit”, Niittyviita kiittää.

Viimeiset 5 vuotta Proven tulokset ovat olleet hätkähdyttäviä.

”Teemme paitsi kannattavaa työtä, investoimme uudistumiseen isosti. Myynti toimii ja kalenterit täyttyvät juuri sopivasti tulevaisuuteen. Henkilöstö on nelinkertaistunut 10 vuodessa ja tasekin on noussut konkurssin kynnykseltä lähes miljoonan ylöspäin! Nyt voi taas hengittää vapaasti”, Niittyviita kommentoi.

VAKUUTTAVAA VALMENNUSTA JA YLIVOIMAISTA YHTEISTYÖTÄ

”Verrattua aiempiin uusasiakashankinnan kumppaneihin, erot Trainers’ Housen työssä ja tuloksissa ovat kuin yöllä ja päivällä. Yhteistyön aloitus yhteisellä workshopilla ja valmentavalla tulokulmalla varmisti työn tulokset. Olin vaikuttunut. Hyvin mietitty kokonaisuus on ollut ylivoimainen muihin verrattuna. Mikään työ ei ole koskaan virheetöntä. Trainers’ House on nopea ja taitava reagoimaan epäkohtiin ja parantamaan prosessiaan. Tämä ei ole asiakastyössä mielestäni itsestäänselvää. Trainers’ Housen kanssa keskustelu ongelmakohdista on mutkatonta.

Trainers’ Housen valmennusosaaminen on ylivoimaista.

Meiltä on osallistunut useita ihmisiä henkilökohtaisiin valmennusohjelmiin ja lähetämme säännöllisesti asiantuntijoita kouluttautumaan. Koen, että myös asiantuntijoiden on arvokasta osallistua myyntiin liittyviin valmennuksiin.

Havahtumiseni jälkeen uskon, että on hölmöä toivoa parempia tuulia. Täytyy toivoa vahvempaa purjetta. Siksi uskon ihmisten valmentamiseen. Osaaminenmuuttuu aina uusiksi euroiksi ja se on varmempi vaihtoehto, kuin odottaa, että maailma olisi helpompi. En tiedä meneekö tämä jo lukijan näkökulmasta yli, mutta sanon silti! Jos haluatte 5 vuoden päästä juhlia näyttävästi, valitkaa kumppaniksi Trainers’ House. Mikäli mielitte tasonkorotuksia, ei parane tuijottaa kumppanin hintaa, vaan aikaansaatuja tuloksia”, Niittyviita päättää.