Johtamisen mediallistaminen

Johtajan tehtävä on vaikuttaa.

Jotta joku voisi vaikuttua, johtamisviestin ja vastaanottajan väliin tarvitaan media.

Sana media tarkoittaa välittäjää, väliainetta. Perinteisiä johtamisen medioita ovat olleet vaikkapa palaverit, puheenvuorot, kirjeet tai lähijohtamistilanteet.

Edelleen toimivia, mutta erityisesti tänä päivänä valitettavan rajallisia. Johtajilla ei yksinkertaisesti riitä kasvoaikaa kaikille, joille pitäisi. Johtaja yksin ei skaalaudu.

Digitaalisten välineiden ja tarinankerronnan avulla saamme johtajan ja johtamisviestin vietyä sinne, missä sen tulisi vaikuttaa. Tuottamamme lisäarvo ei kuitenkaan jää vain tiedonvälitykseen.

Trainers’ House paitsi mediallistaa, myös viihteellistää johtamista. Viihde on keino kokea suuria tunteita turvallisesti.

Merkittävä osa maailman suurimmista brändeistä on viihdeyhtiöitä. Viihde ei ole kuitenkaan vain globaalien megabrändien työkalu, vaan siitä voi tehdä erittäin tehokkaan työkalun arkiseen johtamiseen.

Merkitysten synnyttäminen, vaikuttava viestintä ja ihmisten koskettaminen ovat olleet osa Trainers’ Housen DNA:ta sen synnystä asti.

Viimeisen viiden vuoden aikana Trainers’ House on entisestään vahvistanut kyvykkyyttään muotoilla vaikuttavia tarinoita, viihteellistää strategiaa, tehdä tärkeistä asioista kiinnostavia – eli kiteytetysti mediallistaa johtamista.

Olemme rakentaneet TV-tason Mojo Studion, josta Kotipizzan, Fujitsun ja Synlabin kaltaiset yhtiöt ovat tehneet verkkolähetyksiä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Olemme luoneet mediallistettujen ratkaisujen liiketoimintayksikön, jossa tuotetaan todellisuutta muotoilevia tarinoita: podcasteja, asiakasreferenssejä, jopa dokumenttielokuvia asiakasyritysten ihmisistä ja kulttuureista –sisältöä, jotka naurattaa, itkettää, vie strategiaa eteenpäin sekä kasvattaa brändiarvoa ja työnantajamielikuvaa.

Meidän strategiamme ydin on koskettaa ihmistä. Kun tunne saadaan mukaan, suuretkin muutokset saavat mahdollisuuden.

Saammeko sähköistää teidänkin johtamistanne?

Täytä alla oleva lomake. Olemme sinuun pikimmiten yhteydessä, niin kalenteroidaan puolen tunnin tutustumistapaaminen johtamisen mediallistamisen asiantuntijamme kanssa.

Keskustellaan tapaamisessa tärkeimmistä tavoitteistasi ja siitä, miten niiden todeksi tekemistä voisi vauhdittaa viihteellistämisen ja johtamisen mediallistamisen avulla.