Video: Edellytykset työssä onnistumiselle

Työn kurjuus

Ajattelin kirjoittaa tänään teille työn kurjuudesta, vaikka se hieman hassulta kuulostaakin. Tämä aihe koskettaa sinua erityisesti jos olet esimies ja vastuussa ihmistesi työhyvinvoinnista.

Mitkä ovat sellaisia asioita, että meillä on ylipäätänsä edellytykset voida hyvin työssä ja tehdä hyvää työn jälkeä?

Patrick Lencioni on tutkinut asiaa paljon ja kirjoittanut aiheesta kirjan. Hän on tunnistanut kolme asiaa, jotka aiheuttavat työn kurjuutta. Vastavuoroisesti, mitä kannattaa torjua omassa tiimissä ja omassa työssä.

1. Anonymiteetti
Ensimmäinen on anonymiteetti. Eli jos ihminen kokee, että häntä ei tunneta, hänestä ei olla kiinnostuneita ihmisenä ja hän on vain sarjanumero muiden joukossa. Hänellä ei ole niin sanotusti kasvoja, jotka tunnetaan.

2. Mittaamattomuus
Mittaamattomuus, eli ei ole mittarointia. Ihmisen täytyy tietää, milloin hän on tehnyt työnsä hyvin. Mikä on riittävä suoritus missäkin hetkessä?

3. Merkitys
Viimeisenä on ihmiselle tärkeä merkityksen tunne. Erityisesti tässä ajassa, kun olemme erilaisten etäyhteyksien varassa. Saattaa unohtua, että miksi teemme tätä työtä ja kenelle sitä teemme?

Jos olet esimies tai ihan tiimin jäsenkin, niin mieti hetki:
Tunnenko minä muut niin, että myös he tietävät, että minulla on heille nimi ja kasvot? Olemmeko muutakin kuin vain sarjanumeroita toisillemme?
Tiedänkö ja tietävätkö muut ihmiset meillä, että mikä riittää? Milloin olemme onnistuneet?
Miten voisin muistuttaa itseäni ja muita siitä, että miksi teemme tätä työtä?

Marko Heintie
Marko työskentelee muutoskonsulttina ja vastaa Trainers’ Housen trainee-ohjelmasta. Markon vahvuuksia ovat myyntijohdon ja myyntiprosessien kehittäminen sekä esimiestyön vahvistaminen hankkeissa, joissa tavoitteena on viedä läpi muutos asiakkaan strategian mukaisesti. Tutustu Markoon tarkemmin täällä!

Tilaa viikon ensimmäinen ajatus suoraan sähköpostiisi

Se ei ole ihan sama, millä ajatuksella viikkonsa aloittaa, koska se ajatus kulkee mukanasi koko viikon. Annamme sinulle mielellämme yhden hyvän ajatuksen heti viikon alkuun ruokkimaan onnistumisiasi.



Saat jatkossa Trainers’ Housen maksuttoman uutiskirjeen, joka auttaa sinua johtamaan omaa ja muiden tekemistä parempiin tuloksiin. Uutiskirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.