Olosuhteiden muotoilu tuottaa parempaa elämää kuin härkäpäinen esteitä päin puskeminen

Ystävä, yritän houkutella sinua luopumaan hölmöstä ajatuksesta.

Opin lukemaan sujuvasti vasta kansakoulun toisella luokalla. Ei ollut hädän päivää. Meillä oli luokanopettajana Tuula Lintonen. Ensin opeteltiin tekemään töitä hänen ohjauksessaan, vasta sitten alettiin jahdata oppimisen etappeja. Opemme oli tiukka täti.

Tuula Lintonen oli lähetetty lapsena sotalapsena Englantiin. Kokemus oli muokannut ihmistä. Tuoreena äitinä Tuula Lintonen menetti tapaturmaisesti kolmevuotiaan poikansa. Yksikään vanhempi ei voi selvitä tällaisesta ilman loppuelämän surua. Tuula Lintonen hoiti omaa taakkaansa kanavoimalla tuskaansa ensiluokkaiseen opetustyöhön ja pakkaamalla lupia kyselemättä oppilaisiinsa loppuelämäksi riittäviä eväitä.

Hän puuttui varmalla otteella oppilaiden käyttäytymisen ja elämänhallinnan puutteisiin.

Kun minä saatoin joskus pitää mekkalaa ja häiritä niin luokkaa kuin opettajaa työssään, Tuula Lintonen tukki suulaan pojan suun: ”Sarasvuo, TURPA KIINNI!!” Tuli turvallinen olo.

Kun pahalta haisevat pojat eivät pesseet pyllyään liikuntatunnin jälkeen, Tuula Lintonen marssi suihkuhuoneeseen ja pesi opetus- ja kasvatustarkoituksessa sen kummemmin siekailematta huonosta hygieniasta kärsivän pojan alapään. Opasti vielä sen verran, että suihkun jälkeen laitetaan puhtaat kalsarit, eikä pueta uudestaan paskan ja kusen tahraamia, viikon verran liian pitkään pidettyjä alushousuja. Kaikkien viihtyvyys parani, kun suihkukelvottomuus hellitti.

Opimme olemaan. Kaikki kasvaa ja kukoistaa turvallisen auktoriteetin ohjauksessa.

Hän osasi myös motivoida meitä panostamaan koulunkäyntiin. Aloin saada kymppejä todistukseen.

Ihailimme, kunnioitimme ja rakastimme Tuula Lintosta. Hän tarjosi levottomassa lähiössä rajoja, rakkautta ja haasteita – tässä järjestyksessä.

Äitini kuitenkin siirsi minut neljännen vuoden jälkeen Iivisniemen koulusta huomattavasti vaativampaan ympäristöön Tapiolan Yhteiskouluun. Hän halusi pojalle haastavamman ympäristön. Koulun vaihtoon sisältyi alkuun yllättävä järkytys.

En enää ollut luokkani parhaita. Olin itseäni fiksumpien ympäröimä. Saatoin saada kokeista jopa välttäviä numeroita. Muistan kun itkin koko illan yhtä äidinkielen koetta, josta tuli 6 miinus sinnikkäästä lukemisesta huolimatta. Silloin sijoitettiin oppilaiden arvosanat normaalijakaumaan, gaussin käyrälle. Hento luki- ja keskittymishäiriö maksettiin arvosanojen liukuna.

Olosuhde oli kuitenkin tiukasti kasvuun kannustava.

Meille kerrottiin hyvissä ajoin peruskoulussa, että Tapiolan Yhteiskoulun jälkeen alkaa se todellinen testi, Tapiolan lukio.

Meille annettiin tehtävä: haastetaan ylioppilaskirjoitusten opintomenestyksessä Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) ja napataan niiltä lukioiden ykkössija. Ei muuten koskaan onnistunut, mutta eipä meidän kakkossijaammekaan uhannut kukaan minun kouluvuosieni aikana.

Odotukset olivat kovat. Opetus oli korkeatasoista. Niin olivat tuloksetkin. Kokonaisvaltaiset tulokset, niin urheilussa, taiteessa, lukuaineissa ja oppilasaineksen myöhemmässä pärjäämisessä.

Meitä oli kohdannut ihmeellinen opettajaonni. Vaadittiin ja välitettiin.

En tiedä, miten tämä avautuu sinulle, kallis lukija, mutta yritän. Opettajanuransa jo 1950-luvulla aloittanut ruotsin kielen opettaja Elina Keloharju palveli jälkipolvia aina 1990-luvun puolivälin yli. Sain hiljattain tiedon, että Elina Keloharju on edesmennyt, nukkunut pois ajallisesta ajasta.

Elina Keloharju ei koskaan opettanut minua. Ymmärrätkö pointin? Opettajien keskinäinen koheesio ja oppilaiden kiitollisuus opinahjoaan kohtaan ovat niin voimakkaita, että tieto opettajakunnan muinaisen jäsenen poismenosta kantautuu myös niiden korviin, joita kyseinen opettaja ei opettanut.

Minä olen huono käymään missään juhlissa tai tilaisuuksissa. Silti olen osallistunut uskonnon- ja psykologianopettajani Tauno Salosen syntymäpäiväjuhlille hänen täyttäessä 60, 70 ja 80 vuotta. Ja saan yhä päivityksiä hänen ja hänen vaimonsa terveydentilasta.

Ellei äitini olisi kaukoviisaasti siirtänyt minua haastavaan sivistyskasvatusympäristöön, sinä et lukisi tätä kirjettä. Totisesti, kylä kasvattaa lapsen. Sain tukea sekä oman suunnan löytämiselle että ongelmanratkaisulle (esim. kuinka 36-kertaistetaan pitkän matematiikan pisteet preliminääristä varsinaisiin kirjoituksiin muutamassa viikossa) sekä ystäviltä että opettajilta.

Olosuhde sekä ohjasi että antoi nostetta.

Oletko kuullut hokeman, jonka mukaan ”kaikki on itsestä kiinni”? Jotkut uskovat vakavissaan tällaiseen ja valtaenemmistö tunnistaa järjenvastaisen ja myrkyllisen uskomuksen.

Ihminen, joka usein salaa itseltäänkin ajattelee, että ”kaikki on itsestä kiinni” on vaarassa uupua, syövyttää itseluottamustaan ja ajautua peleihin, joita ei voi voittaa. Törmään kaiken aikaa ihmisiin, jotka ovat puurtaneet itsensä ihan puhki itseään täydellistäessä ja vielä kuiluun pudottuaankin uskovat, etteivät sittenkään tehneet (itse) tarpeeksi.

Mitä tulee ihmisen kohtaloon, olosuhde ennustaa paremmin elämän kulkua kuin omat yritykset tarttua raivolla itseään niskasta kiinni.

Kilvoittelulla on tietenkin myönteiset vaikutuksensa, mutta ympäröivän kulttuurin vaikutukset ovat väkevämmät.

”Muutos lähtee sisältä”. Siinäpä toinen väittämä, joka ei kestä kriittisen ajattelun happotestiä.

Sisäiset prosessit toki vaikuttavat ihmisen orientaatioon, mutta eivät yhtä paljon kuin ympäristö. Valtaosa muutoksesta on sopeutumista ulkoisiin muutospaineisiin.

Välittävä ja voittava työyhteisökulttuuri sekä johtamispalvelut saavat ihmisen kukoistamaan todennäköisemmin kuin ihmisen omat ryhtiliikkeet.

Meidän firmassamme ihmiset ovat terveempiä kuin samanikäinen työväestö keskimäärin, mutta…

Meille ei tule vahvempia työntekijöitä kuin samanikäinen työväestö keskimäärin, mutta meillä ihminen vahvistuu olosuhteen tukemana vahvemmaksi kuin ihmiset työelämässä keskimäärin.

Minä olen ihmisenä heikko ja älyllisesti vajavainen, ainakin suhteessa haasteisiini ja verrokkeihini. Mutta onnekseni minä nöyrryin varhain vajeeni edessä. Tajusin, että vaikka voin parantaa valtavasti tekemistäni, minusta ei koskaan tule tämän täydellisempää.

Niinpä rakensin itselleni olosuhteen, jossa voin olla useammin se lähtökohtiini nähden parempi versio itsestäni.

Näin vaivaa ja maksoin hintaa siitä, että ympäröivä olosuhde neutraloi heikkouksiani ja vivutti vahvuuksiani. Liittouduin ihmisten kanssa, jotka olivat minua kypsempiä ja kyvykkäämpiä. Lievitin arjen ahtautta alkamalla investoida tulevaisuuteen, jolloin tulevat nykyhetket olivat menneisyyden nykyhetkiä anteliaampia. Opiskelin vimmatusti kompensoidakseni ymmärrykseni vajeita. Kun tajusin olevani syntymäsynkkä ja muutenkin heikkovoimainen, ensisijaistin energian ja elinvoiman edellytykset päivittäisissä valinnoissani.

Ihminen ohjautuu kannustimista. Olosuhteet tuottavat näitä kannustimia.

Jos halutaan, että kaikki ihmiset tienaavat vähemmän, verotetaan ihmisten työskentelyä ankarammin. Jos halutaan, että työntekijät saavat tilaisuuksia tienata nousevia palkkasummia, tehdäänpä palkkaamisesta vähemmän riskistä. Jos halutaan, että verovirrat eivät kata julkisia käyttömenoja, turvotetaan julkista sektoria ei-tuottavalla velanotolla ja ihmisiä sairastuttavalla sallivuudella. Jos halutaan, että ihmiset hyötyvät kouluttautumisesta vähemmän, lasketaan opiskelun vaatimustasoa. Jos halutaan, että kiusaajan ilki- ja väkivalta yltyy, yritetään miellyttää mulkkua enemmän. Jos haluat, että ryyppääminen, pettäminen tai lihominen aina vaan jatkuvat, altista itseäsi kiusauksille niin sosiaalisesti kuin ympäristössäsi.

”Jos he voivat pakottaa sinua, olet unohtanut kuinka kuolla”, sanoi Herkules Senecan näytelmässä.

Itsekuri on toki tarpeen, mutta vielä hyödyllisempää on olosuhde, jossa systeeminen vetovoima ajaa ihmistä hänen kannaltaan hyödyllisiin valintoihin. Tahdonvoima on niin harvinainen vallitseva luonteenpiirre, että on vaan otollisempaa rakentaa olosuhde, jossa pärjäät vähäisemmälläkin tahdonvoimalla.

On ihmeellisen vapauttavaa antautua sen tosiseikan edessä, että olosuhteiden muotoilu tuottaa yli ajan paljon parempaa elämää kuin härkäpäinen ”se on vain itsestä kiinni” -puskeminen esteitä päin.

Sopeuta olosuhteita tarkoitukseesi.

Olosuhteista tärkein on toinen ihminen. Mikään aineellinen hyvä ei pelasta ihmistä, joka on tuomittu elämään voimat vievän tyypin vallan alla. Vastaavasti kurjuutta kestää käsittämättömät määrät, kun saa suojaa ja elämänsisältöä rakastavilta ihmisiltä.

Me kaikki olemme soihdunkantajia sateessa. Meidän ensisijainen velvollisuus on suojella soihtumme liekkiä, jotta voimme käyttää tultamme toisten sammumaan päässeen soihdun uudelleensytyttämiseen. Niin kauan kuin liikumme yhdessä ja niin kauan kuin jollakin liekki on elossa, kaikkien soihtu palaa kohta.

Suhdanne voi olla epäsuotuisa, mutta se ei tarkoita välttämättä musertavaa toimeentulostressiä juuri teille, jotka olette luoneet olosuhteita, joiden turvin voi paitsi selvitä myös kukoistaa myös synkässä toimintaympäristössä.

jarisi