Johtajan Polku

Johtaminen ei kaipaa lisää oivalluksia – vaan mallit, jotka kestävät arjen. Ohjelman aikana rakennat oman johtamisen pelikirjasi ja otat sen käyttöön oikeassa työssä.

Varaa keskusteluaika
Ota yhteyttä
Lataa kevään valmennuksen esite

Useimmat johtajat tietävät kyllä, mitä pitäisi tehdä. Harvemmalla on malli, joka kertoo miten – ja joka toistuu silloinkin, kun viikko menee pieleen. Siksi strategia jää kalvoiksi, tärkein muutos jää kiireen jalkoihin ja hyvä aikomus jää aikomukseksi.

Johtajan tehtävä on saada aikaan tuloksia ja kasvattaa omista ihmisistään parempia. Siihen tarvitaan sekä ihmisten että asioiden johtamista: yhteinen innostava päämäärä ja tarina, kirkas johtamisjärjestelmä, vakioidut käytännöt ja kulttuuri, joka pitää niistä kiinni.

Johtajan Polku on sinulle, joka haluat johtaa tietoisemmin, toistettavammin ja vähemmällä sattumalla.

Kenelle ohjelma on?

Yrittäjille, toimitusjohtajille, johtoryhmän jäsenille ja liiketoiminnan johdolle.

Uransa alkuvaiheessa oleville johtajille, jotka haluavat rakentaa hyvät tavat alusta asti.

Sinulle, kun vastuullasi on kasvu, ihmiset, tulokset ja muutos samaan aikaan.

Erityisesti johtajalle, jonka organisaatiossa tekeminen on ohittanut rakenteet – ja joka tarvitsee mallit, jotka kestävät seuraavan kasvuloikan.

Milloin kannattaa harkita osallistumista

Kuulostaako tutulta?

Strategia on kirkas johtoryhmässä,

mutta sumea siellä, missä työ tehdään

Kalenteri täyttyy kiireellisestä

 ja tärkein siirtyy ensi kuulle.

Teet itse liikaa,

koska se on nopeampaa kuin johtaa toista tekemään.

Vaikea keskustelu jää käymättä,

 koska hetki on aina väärä.

Kulttuuri kehittyy itsekseen suuntaan,

 jota kukaan ei valinnut.

Kasvu edellyttää, että organisaatio toimii toisin kuin ennen

 – ja se muutos on sinun vietävänäsi.

Toteutus

Valmennusteemat ja aikataulu 

Johtajan Polku koostuu etäorientaatiosta ja kolmesta 1,5 päivän intensiivivalmennuksesta maaliskuun ja elokuun 2027 välillä. Jokaisesta valmennuksesta lähdet toimeksianto mukanasi, ja seuraava valmennus alkaa sillä, mitä toimeksiannosta seurasi. Näin työkalut eivät jää testaamatta.

Yhteisen matkan alku 

Etäorientaatio 16.3.2027 klo 9.00–11.00

Tervetuloa, ohjelman pääkehys ja ryhmäytymisen aloitus. Ennakkotehtävänä ydinkysymykset ja kuvaus omasta polustasi.

 

Suunta ja järjestelmä 

Valmentajana: Arto Heimonen 1,5 päivän intensiivivalmennus 22.–23.4.2027

Vaikuttava ja innostava tarina sekä johtamisjärjestelmän virittäminen toimeenpanoon.

Ihmisten ja tunnelman johtaminen

Valmentajana: Harri Koski 1,5 päivän intensiivivalmennus 2.–3.6.2027

Ihmisten ja tunnelman johtamisen työkalupakki sekä huipputiimin rakentaminen.

Kulttuuri ja seuraava vaihe

Valmentajana: Marko Heintie 1,5 päivän intensiivivalmennus 25.–26.8.2027

Opit ja onnistumiset matkasta, työkalut tärkeimmän tekemisen määrittelyyn ja kulttuurin johtamiseen sekä suunnitelma seuraavasta vaiheesta.

Valmennusten välissä 

Toimeksianto arkeen jokaisesta valmennuksesta.

Johtaminen on tapoja.

Ne joko vievät eteenpäin tai pitävät paikallaan.

TH päivä 210926-5

Tärkeimmät teemat ohjelmassa

  • Tavoitteellisuus työssä ja muussa elämässä
  • Henkilökohtainen kasvu ja oppiminen johtajana
  • Strategian avaaminen todennettavaksi tekemiseksi
  • Tärkeän muutoksen ja ihmisten johtaminen
  • Vaikuttava viestintä ja tarinalla johtaminen
  • Arvoa luovien asiakaskokemusten luominen
  • Kulttuurin johtaminen ja muokkaaminen

 

Referenssi

Mitä kertovat aiemmat osallistujat: 

”Trainers’ Housen johtajuusohjelma antoi paljon eväitä oman itsensä tutkimiseen ulkopuolisen näkökulmasta. Tutustuin siihen olkapäällä istuvaan tuomariin, joka koko ajan jäkättää, että ’tuota et tehnyt oikein, ja tuokin jäi tekemättä’. Koen, että kasvoin valmennusohjelman aikana paljon.

Opimme valmennusryhmän kanssa tuntemaan toisemme todella hyvin. Moni johtaja tarvitsee juttukavereita, joiden kanssa voi reflektoida arkea – näitä sain valmennuksen aikana todella paljon.”

holmqvist-virpi_attendo-948x1024 Virpi Holmqvist toimitusjohtaja, Attendo
KuvitusH125-160-effectapp

Mitä saat ohjelmasta

  • Työkalut ja toimintamallit strategian läpivientiin ja kulttuurin johtamiseen
  • Muutat strategian aikeet todennettavaksi tekemiseksi arjen tasolla
  • Kasvatat vaikuttavuuttasi ja kykyäsi viedä tärkeitä muutoksia läpi
  • Saat priimaporukan, joka haastaa ja tukee – ja ajatteluaikaa stimuloivassa seurassa
  • Liityt yli tuhannen suomalaisen johtajan joukkoon, joille vastaava matka on ollut ”työuran parhaita päätöksiä”

 

Ohjelman aikana rakennat oman johtamisen pelikirjasi – ja käytät sitä oikeaan työhön, oman porukkasi kanssa, oikeisiin tavoitteisiin.

Ei kalvoiksi jäävää strategiaa

Ei testaamattomia työkaluja

Ei aikomuksia, jotka jäävät aikomuksiksi

Johtajan Polku on koottu niin, että vahvistat hyviä tapojasi ja eliminoit huonoja – tietoisesti, yksi malli kerrallaan.

Lupaamme, että tämän ohjelman jälkeen johdat tietoisemmin, toistettavammin ja vähemmällä sattumalla kuin ennen.

Ilmoittaudu mukaan

Lue lisää tulevasta valmennuksesta

Seuraava Johtajan Polku alkaa etäorientaatiolla 16.3.2027.

Lataa kevään valmennuksen esite

Valmentajat

Arton kirjajulkkarit-40

Arto Heimonen, toimitusjohtaja

Arto on johtanut ihmisiä yli 30 vuotta, ja Trainers' Housen toimitusjohtajana hän on toiminut vuodesta 2013. Hän tekee paljon töitä johtoryhmien ja hallitusten kanssa strategian toimeenpanossa ja kulttuurimuutoksissa. Valmentajana Artoa kiinnostavat erityisesti johtamisjärjestelmät, tarinallistaminen sekä neuvottelu- ja vaikuttamistaidot. Hänen kirjansa Älykäs neuvottelu, viisas vaikuttaminen julkaistiin keväällä 2026. Arton valmennuksissa palataan usein yhteen kysymykseen: mikä saa ihmisen pihtaamaan tai antamaan parastaan?

Harri Koski (2)

Harri Koski, konsultti & valmentaja

Harri auttaa johtajia vakioimaan johtamista. Hän on vahvimmillaan silloin, kun johtamisen tasoa nostetaan kulttuurimuutoksen ja strategian läpiviennin tueksi. Harri pitää noin sata valmennustilaisuutta vuodessa, ja kokemusta on kertynyt noin 30 toimialalta. Asiakkaita ovat olleet muun muassa S-Ryhmä, Notra, Nordic Label ja Aspro. Harri uskoo sanojen voimaan: pidämme liikaa hyviä asioita sisällämme.

Marko Heintie

Marko Heintie, konsultti & valmentaja

Marko auttaa johtoa viemään läpi kulttuurimuutoksia. Hänen erikoisalaansa ovat strategiaan ja kulttuuriin kytkeytyvät muutosohjelmat, joissa uusi ajattelu ja tekeminen jalkautetaan arkeen esihenkilötyön kautta. Tätä työtä Marko on tehnyt muun muassa Ponssen, Woikosken ja Fonectan kanssa. Lähimpänä hänen sydäntään ovat teollisuus, IT- ja kaupan ala sekä asiantuntijayritykset. TH:n myyntijohtaja Juho Meri on kutsunut Markoa talon hauskimmaksi työntekijäksi. Asiasta ei ole yksimielisyyttä, mutta hyvästä valmentajasta on.

Varaa paikkasi Johtajan Polulle 2027

Kerro meille tilanteestasi ja tavoitteistasi, niin katsotaan yhdessä, onko Johtajan Polku sinulle oikea seuraava askel.

Varaa aika keskustelulle.

Varaa aika keskustelulle

Usein kysytyt kysymykset

Investointi on 5 900 € + alv. Hinta ei sisällä intensiivijaksojen majoitus-, kuljetus-, kokous- tai tarjoilukustannuksia.

Laskutamme valmennusohjelman kolmessa erässä: ilmoittautumisen yhteydessä, maaliskuussa 2027 ja elokuussa 2027.

Kyllä. Pyydä tarjous useamman osallistujan investoinnista Marko Heintieltä tai omalta yhteyshenkilöltäsi.

Katso myös